Onnistutaan yhdessä – vertaisarviointia harrastajateatterissa

Vertaisarviointia harrastajateatterissa -materiaalin tiivistelmä

Tämä tiivistetty prosessikuvaus kertoo, miten harrastajateatteri voi kehittää toimintaansa tutustumalla jonkin toisen teatterin toimintaan. Tallenna täältä tarkempi kirjallinen kuvaus vertaisarviointiprosessista ja itsearvioinnin arviointityökalu.

Vertaisarviointia harrastajateatterissa -tiivistelmä

Aloitetaan! Ensimmäinen tehtävä on löytää sopiva kumppani. Hyvä kumppani on kiinnostava ja järkevästi saavutettavissa, mutta tarpeeksi kaukana ja sopivan erilainen, jolloin kilpailuasetelmaa ei ole. Jos vaihtoehtoja on liikaa, tai niitä ei tunnu löytyvän laisinkaan, kannattaa vinkkausapua pyytää teatterialan järjestöistä (Kansalaisfoorumi, Suomen Harrastajateatteriliitto tai Suomen Nuorisoseurat).

Kun kumppani on löytynyt, määritellään toiminnot, alustavat tavoitteet ja aikataulu. On erittäin tärkeää yhdessä sopia siitä, mikä on koko prosessin aikataulu ja ketkä  vastuutetaan huolehtimaan sen etenemisestä. Vastuuhenkilöt sopivat keskenään, mitkä ovat ne toiminnan osa-alueet, joihin vertaisarviointi keskittyy ja mitä tapahtuu ja milloin.

Seuraavaksi tehdään itsearviointia omasta toiminnasta. Mitä isompi joukko teatterilaisia saadaan osallistumaan tähän vaiheeseen, sitä parempi. Vähintään teatterin hallitus/johtokunta kokonaisuudessaan pitäisi saada kokoon tähän työskentelyvaiheeseen. Analysoinnin kohteena ovat kumppanien yhdessä sopimat asiat ja analysoinnissa voidaan käyttää apuna yksinkertaista nykytila-analyysityökalua. Kun itsearviointi on tehty, se lähetetään kumppaniteatterille tutustuttavaksi.

Seuraavaksi valmistaudutaan yhteiseen tapaamiseen. Siihen kannattaa varata vähintään yksi kokonainen päivä. Tapaamisen aikana on tarkoitus esitellä teattereiden toimintaa, keskustella ongelmista ja niiden ratkaisuista sekä löytää toisen teatterin toiminnasta elementtejä, jotka voisi soveltaa omaan toimintaan. Tapaamiseen on tärkeää ottaa mukaan käsiteltäviin asioihin, esimerkiksi markkinointiin, liittyvää materiaalia. Hienoa olisi myös,  jos teatterilaiset pääsevät seuraamaan toistensa esityksiä jossain vaiheessa prosessia!

Yhteisten oppien ja kehityskohteiden valintojen jälkeen molemmat teatterit keskittyvät tahoillaan puheista tekoihin, eli kehityskohteiden toteuttamiseen käytännössä. Toimenpiteiden tulee olla tarpeeksi konkreettisia, ja tärkeää on nimetä toteutusta edistävä vastuuhenkilö.

Noin 1–1,5 vuoden kuluttua prosessin alkamisesta voidaan aloittaa tulosten analysointi. Teatterit voivat halutessaan täyttää uudestaan prosessin alussa tehdyn analysointilomakkeen. Kun tuloksia verrataan ensimmäiseen analyysiin, saadaan arvokasta tietoa siitä, missä sillä hetkellä mennään ja millaista muutosta/kehitystä analysoitavissa kohteissa on tapahtunut.

Jos mahdollista, vertaisarviointikumppanit voivat tavata uudelleen ja vertailla sitä, miten kehityskohteissa on edistytty. Jos tällainen lopputapaaminen on sovittu jo alussa, se saattaa luoda positiivista painetta toiminnan kehittämiseen sovitulla tavalla.

Kaivataanko avuksi ulkopuolista asiantuntijaa?

Tätä työskentelyä tukemaan voi harkita ulkopuolista asiantuntijaa, esimerkiksi Kansalaisfoorumin työntekijää tai henkilöä, joka on ollut mukana vastaavassa harrastajateattereiden vertaisarviointiprosessissa.

Lisätietoja saa Minna Lepistöltä, minna.lepisto@kansalaisfoorumi.fi

Yksityiskohtaisempi prosessikuvaus PDF-muodossa.

Teksti: Johanna Ikola
Kuvitus: Raisa Laukkanen
Julkaistu 15.3.2018

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu
Creative Commons Nimeä-EiKaupallinen-EiMuutoksia 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.