Vapaaehtoisuus on moniulotteinen ilmiö

Kotimaisten ja kansainvälisten tutkimusten mukaan ihmiset, joilla on hyvät resurssit, ovat aktiivisia vapaaehtoisia. Resurssit koostuvat ennen muuta koulutuksesta, tietystä tulotasosta sekä sosiaalisista verkostoista. Tutkimusten mukaan ihmiset ovat sitä aktiivisempia, mitä korkeammat heidän inhimilliset, sosiaaliset ja taloudelliset resurssinsa ovat.

Koulutus ennustaa erityisen hyvin aktiivisuutta vapaaehtoistyöhön. Työlliset ovat aktiivisempia kuin työttömät, samoin hyvin toimeentulevat verrattuna köyhiin ihmisiin. Uskonnollisuus lisää yleensä ihmisten vapaaehtoisuusmotiivia. Pienten lasten ja nuorten vanhemmat tekevät enemmän vapaaehtoistyötä kuin nuoret ja vanhat. Yksi selitys on, että vanhemmat mahdollistavat lasten harrastuksen vapaaehtoispanoksellaan. Vapaaehtoistyötä tehdään paljon lähiyhteisöissä, jossa korostuvat sosiaaliset suhteet ystäviin, naapureihin ja työtovereihin.

Vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä vapaaehtoistyössä, koska huomattava osa työstä tehdään ryhmissä, yhdessä muiden ihmisten kanssa. Tämä korostaa myös kulttuurisen pääoman hallintaa, eli on vaikea olla aktiivinen vapaaehtoinen, jos ei tunne ryhmän tai lähiyhteisön arvoja, normeja, käytäntöjä ja traditioita.

Vapaaehtoisuus lähtee aina ihmisistä itsestään. Siksi mukaan lähtemisessä ja aktiivisuudessa korostuvat yksilön arvot, motiivit ja kiinnostuksen kohteet. Jos ne sopivat yhteen tarjolla olevien vapaaehtoisuuden paikkojen kanssa, käytännön aktiivisuus voi realisoitua. Samalla aktiivisuus vapaaehtoistyössä voi ruokkia ihmisen tarvetta tuottaa itselleen mielihyvää ja saada sosiaalista hyväksyntää muilta. Vapaaehtoisuuden kautta voi myös kartuttaa sellaista inhimillistä ja sosiaalista pääomaa, josta on hyötyä työmarkkinoilla. Kodin esimerkillä on suuri vaikutus vapaaehtoistyön aktiivisuuteen.

Yleisen ja hoivavapaaehtoistyön välillä selkeä ero

Näihin yleispäteviin vapaaehtoisuuden määreisiin on yksi merkittävä poikkeus, jonka havaitsivat tanskalaiset tutkijat Overgaard, Petrovski ja Hermansen (2018). He paneutuivat yleisen vapaaehtoistyön ja hoivavapaaehtoisuuden eroavuuksiin. Tutkimuksen mukaan koulutetut, terveet, lapsiperheelliset ja hyvän sosioekonomisen aseman omaavat henkilöt osallistuvat aktiivisesti vapaaehtoistyöhön, mutta eivät hoivavapaaehtoisuuteen.

Hoivavapaaehtoistyötä tekevät puolestaan naiset, vähemmän koulutetut, vähävaraiset ja uskonnolliset ihmiset. Nämä ihmiset kokevat jopa moraalista velvollisuudentunnetta auttaa ja tehdä vapaaehtoistyötä. Ero yleisen vapaaehtoisuuden ja hoivavapaaehtoisuuden välillä oli tutkijoiden mukaan selkeä ja merkittävä.

Tutkimuksen mukaan naiset tekevät myös miehiä enemmän epävirallista sukulaisten, ystävien ja naapureiden auttamista. Tutkijat puhuvatkin naisten kaksinkertaisesta taakasta. He hoitavat kotia, tekevät usein hoivatyötä, ovat hoivavapaaehtoisia ja vielä auttavat ystäviä ja naapureita hoivan merkeissä.

Tutkimus avaa silmiä havaitsemaan, että vapaaehtoisuus ei ole yksiulotteinen ilmiö, vaan siinä on monia eroavuuksia ja vivahteita, jotka on hyvä havaita ja ottaa huomioon. Tutkimus lisää ymmärrystä vapaaehtoistyön moniulotteisuudesta.

Aaro Harju

Kansalaisyhteiskunnan verkkolehti

Tämä on Kansalaisyhteiskunnan verkkolehden 8.10.2018 pääkirjoitus.

Lue koko verkkolehti Kansalaisyhteiskunta.fi-sivustolla.

Tilaa verkkolehti sähköpostiisi.

Jaa sivu:
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone