Me suomalaiset osallistumme kansalais- ja järjestötoimintaan kansainvälisesti vertaillen hyvin. Esimerkiksi säännöllistä vapaaehtoistyötä tekee noin kolmannes suomalaisista. Liikaan tyytyväisyyteen ei ole kuitenkaan aihetta, koska on monia, jotka eivät osallistu. Osallistuminen kasautuu. Aktiivit ovat aktiivisia monilla kansalaistoiminnan saroilla, miehittävät yhdistysten luottamushenkilöpaikat ja tekevät vapaaehtoistyön. Voiko asialle tehdä jotakin ja pitäisikö tehdä?
Jälkimmäiseen kysymykseen on helppo vastata, että pitäisi. Osallistuminen kansalais- ja järjestötoimintaan tuottaa sellaista elämänlaatua, että se heijastuu ihmisten onnellisuuteen, terveyteen, sosiaaliseen pääomaan ja yhteisöjen toimivuuteen. Siksi hyvää kannattaa jakaa muillekin ja saada osallistumattomat mukaan toimintaan.
Miten heidät saadaan mukaan? Tähän kysymykseen ei ole helppoa vastausta. Osallistuminen lähtee ihmisestä itsestään ja hänen henkilökohtaisista osallistumisresursseistaan. Osallistumisresursseihin kuuluvat oman elämän hallinta, uskallus lähteä mukaan yhteiseen toimintaan, sosiaaliset perustaidot, sisäinen motivaatio ja sellainen taloudellinen tilanne, että voi osallistua, koska osallistuminen aina maksaa matkakuluja, osallistumismaksuja jne. Kansalaistoiminnassa tarvittavat tiedot ja taidot voi oppia, jos on tullut mukaan toimintaan.
Syrjäytyneillä ihmisillä henkilökohtaiset osallistumisresurssit ovat vajavaiset. Siksi he jäävät pääsääntöisesti kansalaistoiminnan ulkopuolelle. Heidän saamisensa mukaan toimintaan vaatii erityistoimenpiteitä ja erillisrahoitusta. Tällaisesta erityistoiminnasta on paljon hyviä esimerkkejä projekteista, joita entinen Raha-automaattiyhdistys ja Euroopan sosiaalirahasto ovat rahoittaneet.
Osallistumattomien ihmisten mukaan saaminen edellyttää yhdistystoimijoilta ja kansalaistoiminnan organisoijilta päättäväistä toimintaa. Monipuolinen ja kiinnostava toiminta sekä tieto siitä ovat avainasemassa. Lisäksi aina voi houkutella, haastaa mukaan ja rohkaista. Kaikki tämä madaltaa osallistumiskynnystä, joka voi olla monelle liian korkea. Jotta ihminen lähtee mukaan hänelle vieraaseen toimintaan ja pysyy mukana, hänen pitää kokea, että hän on aidosti tervetullut. Yhdistysten sisäpiirit ja kuppikunnat ovat karkottaneet monia potentiaalisia toimijoita kansalaistoiminnan parista.
Kaikki edellä sanottu asettaa yhdistysten johtamiselle ja kansalaistoiminnan organisoimiselle suuria haasteita. Toiminnan pitää olla ajantasaista, laadukasta, houkuttelevaa ja kohtuuhintaista sekä hyvin järjestettyä ja tiedotettua. Tämä on aina helpommin sanottu kuin tehty, mutta tällainen on mahdollista. Siitä on Suomessa tuhansia esimerkkejä. Meidän tulisi kuitenkin laittaa lisää panoksia niiden ihmisten mukaan saamiseen, jotka eivät tällä hetkellä osallistu. Näin kansalaistoiminnan kenttä laajenisi ja entistä useampi ihminen pääsisi nauttimaan niistä hyödyistä, joita yhteinen toiminta tuottaa ihmiselle ja lähiyhteisölle.
Hyvää syystoimintakauden alkua kaikille teille yhdistys- ja kansalaistoimijoille.
Aaro Harju
Tämä on Kansalaisyhteiskunnan verkkolehden 4.9.2017 pääkirjoitus.
