Suhteessa luontoon

  • Aika:
  • Kesto: 5 opintotuntia (á 45 min)
  • Paikka: Villa Elfvik, Elfvikintie 4, Espoo
  • Maksu: Kurssi on maksuton
  • Osallistujamäärä: enintään 12
  • Ilmoittautuminen: 3.4. mennessä

Koronavirustilanteen vuoksi joudumme valitettavasti uudelleenaikatauluttamaan kurssin. Lähetämme asiasta tiedon kaikille ilmoittautuneille viimeistään 13.4. jälkeen.

Suhteessa luontoon on aikuisille suunnattu ympäristökasvatuksellinen ulkokurssi, jossa pohditaan osallistujien omaa luontosuhdetta kuvallisin tehtävin. Päivä koostuu sekä yhteisistä hetkistä että itsenäisistä kuvaustehtävistä, joita tehdessä voi samalla tutustua Villa Elfvikin monimuotoiseen luontoympäristöön.

Perustana on ympäristökasvatuksen näkökulma luontosuhteeseen. Luontosuhde on ihmisen ja luonnon välinen, henkilökohtainen suhde, joka saa alkunsa varhaislapsuudessa. Ympäristökasvatuksen keskeisenä ajatuksena on, että myönteinen ja vahva luontosuhde voi olla kannatteleva voimavara elämässä, ja parhaimmillaan hyvä luontosuhde kääntyy myös haluksi toimia ja vaikuttaa maailmaan.

Oma kamera ja sopivat varusteet mukaan

Osallistujilta ei vaadita mitään ennakkotietoa ympäristökasvatuksesta. Tehtävien tekemiseen odotetaan kuitenkin valmiutta pohdiskella omaa luontosuhdetta. Avuksi siihen tarvitset mukaan oman digitaalisen kameran, esimerkiksi älypuhelimen tai tavallisen digikameran. Varsinaisia valokuvaustaitoja ei myöskään vaadita, koska kyseessä ei ole perinteinen valokuvaus. Riittää, että osaat ottaa kuvia kamerallasi ja välittää niitä ohjaajalle yhteistä katselua varten kurssin aikana, esimerkiksi tekstiviestillä lähettämällä.

Kurssi toteutetaan Espoossa, ympäristövalistuskeskus Villa Elfvikin merellisissä luontomaisemissa. Olemme ulkona ja liikumme luonnossa noin kaksi tuntia sekä aamu- että iltapäivällä. Pukeuduthan siis säänmukaisesti ja luonnossa liikkumiseen soveltuviin varusteisiin. Lounastauon pidämme luontotalon sisätiloissa, jossa pääsee tarvittaessa vaihtamaan vaatetusta ja lataamaan laitteita.

Kurssin ohjaajana toimii kuvataideopettaja ja mediakasvattaja Raisa Laukkanen. Kurssi on osa ohjaajan ympäristökasvattajan erityisammattitutkintoa Suomen ympäristöopisto Syklissä. Tutustu opistoon Syklin verkkosivuilla.

Villa Elfvikiin on esteetön pääsy, tosin kurssille varattu sisätila eli kokoustila Uuttu on vanhan jugendhuvilan yläkerrassa, jonne pääsy ei valitettavasti ole esteetön.

Kurssin aikataulu 

10.00–12.00 Aloitus ja ensimmäinen kuvaustehtävä

12.00–13.00 Lounas- ja kahvitauko (Omat eväät mukaan, kahvi/teetarjoilu järjestäjän toimesta. Luontotalon kahvila on myös avoinna)

13.00–14.30 Toinen tehtävä

14.30–15.00 Yhteenveto

Villa Elfvikin luontotalon maksuton näyttely on avoinna klo 16.00 asti, eli kurssin jälkeen voi jäädä halutessaan tutustumaan näyttelyyn. Tutustu kurssipaikkaan ja sen ympäristöön Villa Elfvikin verkkosivulla.

Lisätiedot: raisa.laukkanen@kansalaisfoorumi.fi

Peruutusehdot: Mikäli olet ilmoittautunut, etkä pääsekään osallistumaan kurssille, ilmoitathan peruutuksesta mahdollisimman pian ohjaajalle sähköpostitse raisa.laukkanen@kansalaisfoorumi.fi.

Ilmoittaudu

Haluatko jatkossa tietoa toiminnastamme?
reCAPTCHA is required.