Luovan ja terapeuttisen kirjoittamisen menetelmiä hyödyntävä kirjoittamiskoulutus, jolle voivat osallistua niin aloittelevat kuin pidempään kirjoittaneet. Koulutuksessa tutkitaan miten löytää kirjoittaen itselleen elämänvoimaa ja miten sitä voisi vielä vahvistaa. Voimanlähteitä haetaan kirjoittamalla päiväkirjaharjoituksia ja omaelämäkerrallisia tekstejä ajankohtaisista tai vaikka unohduksiin painuneista kokemuksista. Kirjoittamisen prosessin myötä arjen pinnan alta, muistojen kätköistä voi löytyä aarteita, muistikuvia ja oivalluksia, joita punoa aineksiksi fiktiivisiinkin tarinoihin ja runoihin.
Perjantain voimasanoja –koulutuksen tavoitteena on vapauttaa kirjoittamista turhista painolasteista ja löytää rohkeutta prosessoida kirjoittaen oman elämän tärkeitä teemoja. Valmius jakaa kokemuksiaan ja kuunnella toisten kirjoittajien tekstejä ovat tärkeässä roolissa. Ryhmäprosessi on antoisa kokemus etänäkin. Kirjoittamisesta voi koulutuksen myötä rakentua yhdenlainen elämäntaito muiden joukossa.
Koulutuksen aikana kokeillaan erilaisia virikkeitä kuten valokuvia ja runoja omien kokemusten kirjallisen työstämisen apuna ja muistojen herättäjinä sekä tutkitaan suhdetta kirjoittamiseen, luovuuden iloihin ja sen esteisiin. Perinteisin luovan kirjoittamisen keinoin, kuten kertojaa vaihtamalla tai tekstilajeilla leikitellen, kokemuksiin haetaan uusia, voimaa-antavia näkökulmia. Kirjoittamiskokemuksia ja tekstejä jaetaan spontaanisti pienryhmissä sekä etsitään tapoja antaa myötätuntoista palautetta niin itselle kuin toisille.
Kirjoittaminen tapahtuu perjantaiaamuisin livenä Zoom-tapaamisissa sekä kotona. Ryhmän omalla Padlet-alustalla voi julkaista muille kotona kirjoitettuja tekstejä. Saat myös kotitehtäviä, jotka liittyvät käsiteltyihin aiheisiin.
Voit saada halutessasi kouluttajalta kirjallista tai suullista palautetta koulutuksen aikana syntyneistä teksteistä.
Kouluttajana toimii kirjallisuusterapiaohjaaja, taideterapeutti, FM Kristina Svensson.
Lue lisää Kristina Svenssonin kotisivuilta.
Koulutuksen aikataulu
Koulutuksen tapaamiset pidetään verkossa perjantaiaamuisin klo 9.30–12.45 seuraavina päivinä, 8.9., 15.9., 22.9., 6.10., 13.10., 20.10., 3.11. ja 10.11. (palautekerta).
Tapaamiset toteutetaan Zoom-verkkoympäristössä, jota on helppo käyttää ilman erityistä tietoteknistä osaamista. Osallistuja tarvitsee laitteen (tietokone, puhelin tai tabletti), jossa on toimiva verkkoyhteys, mikrofoni ja webkamera. Osallistujille lähetetään ennen koulutusta sähköpostitse osallistujainfo, jossa annetaan ohjeet verkkotapaamiseen liittymiseen.
Maksu, lisätiedot ja peruutusehdot
Koulutus maksetaan välittömästi ilmoittautumisen yhteydessä verkkokaupassamme.
- Kansalaisfoorumin jäsenjärjestöjen jäsenille koulutuksen alennettu osallistumismaksu on 100 euroa.
- Opetushallitus tukee erillisellä rahoituksella työttömien, maahanmuuttajien ja eläkeläisten osallistumista koulutuksiimme. Mikäli haluat hyödyntää tämän edun, koulutuksen hinta on 120 euroa. Alennettuun osallistumismaksuun oikeuttavat kortit ja muut dokumentit tarkistetaan ennen koulutusta. Työttömille ja eläkeläisille tarkoitetun alennuksen voi saada, kun ei ole lainkaan palkkatuloa. Jos olet epävarma oikeudestasi alennukseen, otathan yhteyttä alla olevaan sähköpostiosoitteeseen ennen ilmoittautumistasi koulutukseen.
Peruutusehdot: Koulutukseen osallistumisen voi peruuttaa maksutta viimeistään 7 päivää ennen sen alkamispäivää. Jos osallistuminen koulutukseen perutaan tämän jälkeen, palautetaan 50 prosenttia osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä lainkaan ennen koulutuksen alkamispäivää, osallistumismaksua ei palauteta. Sairaustapauksissa koko osallistumismaksu kuitenkin palautetaan terveydenhuollon antamaa sairauslomatodistusta vastaan.
Lisätiedot ja peruutukset: koulutus@kansalaisfoorumi.fi