Kanteleen päivä on lauantaina 16.9.2023 järjestettävä valtakunnallinen juhlapäivä, jota vietetään näkyvästi ympäri Suomea.
Kantele Suomen kansallissoittimena ansaitsee oman päivän suomalaisen kulttuurin juhlapäivien kalenteriin. Kansalaisfoorumi on yhteistyökumppanina tapahtumassa osallistuen suunnitteluun ja toteutukseen. Päivän päämääränä on kanteletietoisuuden nostaminen. Kantele on jokaisen soitin, niin Suomessa asuvan tai itsensä suomalaiseksi kokevan!
Flashmob Helsingin Keskustakirjasto Oodin aulassa klo 13.00 on erityisesti kanteleensoiton harrastajien juhlahetki, kun lastenmusiikin lähettilään, rakastetun taiteilijan Satu Sopasen johtamaan 100 kanteletta So-La-So flashmob:iin kutsutaan osallistumaan kaikki kanteleen harrastajat. Flashmobissa mukana on myös kanteleen supertähdet Maija Kauhanen, Ida Elina, Eija Kankaanranta ja Aurora Visa. Lisäksi tilaisuudessa kuullaan Kulta ry:n toiminnanjohtajan Rosa Meriläisen juhlapuhe. Tapahtuma on avoin kaikille. Oodin keskustapahtumasta otetaan etäyhteys Kuhmoon, Rääkkylään sekä Inariin, ja Satu Sopanen kyselee tunnelmia näiden paikkakuntien Kanteleen päivän tapahtumista. Tilaisuuden lopuksi esiintyvät Etno-Emmalla palkittu Maija Kauhanen sekä popkanteletar Ida Elina.
Päivä huipentuu Kantelegaalaan Oodissa, jossa palkitaan alan merkittäviä tekijöitä ja juhlitaan kanteletta musiikkialan järjestöjen ja vaikuttajien kesken.
Lue lisää tapahtumasta Kanteleliiton verkkosivuilla.