Harrastajateatterikesä on valtakunnallinen harrastajateattereiden festivaali, joka täyttää vuonna 2023 viisikymmentä vuotta. Tapahtuma järjestetään 18.–20.8.2023 Jyväskylän kaupunginteatterilla. Harrastajateatterikesä on yleisölle avoin osallistujatapahtuma. Tapahtuman kohderyhmänä ovat osallistujien osalta harrastajateatterit, joiden esitykset on suunnattu pääsääntöisesti aikuiselle yleisölle.
Tapahtumassa nähdään kuusi harrastajateatteriesitystä, keskustellaan jälkilöylyissä ohjelmiston valitsijan Misa Palanderin kanssa, sekä kuullaan päätöstilaisuudessa raatiin kuuluvien Ilkka Heiskasen, Jenni Kokanderin ja Sanna Saarelan mietteitä.
Tutustu tapahtuman ohjelmistoon.
Tapahtumassa järjestetään myös Suomen Harrastajateatteriliiton, Suomen Nuorisososeurojen ja Kansalaisfoorumin välinen leikkimielinen improvisaatiokisa sekä hyväntekeväisyyshuutokauppa, jolla tuetaan ERITYINEN-verkoston toimintaa. Suomen Nuorisoseurojen järjestämässä ”Mitä kuuluu kesäteatteri?” keskustelutilaisuudessa ruoditaan kesäteatterin nykytilaa ja tulevaisuutta.
Tapahtuman päävastuullinen järjestäjä on Suomen Harrastajateatteriliitto. Kansalaisfoorumi on yhteistyökumppanina tapahtumassa osallistuen suunnitteluun ja toteutukseen.
Harrastajateatterikesän verkkosivut