Uudet biisit syntyvät yhteisöllisessä ilmapiirissä
Biisipaja on intensiivikurssi, jonka aikana synnytetään uusia biisejä luovassa ja yhteisöllisessä ilmapiirissä. Biisityötä tehdään pareittain tai pienryhmissä, eikä kokemuksella ole väliä. Biisityö aloitetaan yhdessä tyhjästä, ja koulutuksessa jokainen pääsee käyttämään vahvuuksiaan ja seikkailemaan uusilla vesillä. Pajassa pohditaan niin sanoja, säveliä kuin sovituksiakin, antaen tilaa kunkin ryhmän hetkessä kehittyvälle luomisprosessille. Jokaisen osallistujan taustat ja mieltymykset otetaan koulutuksessa huomioon, eikä biisien genreä tai vaikkapa sanoituskieltä ole rajattu. Olitpa sitten kokenut biisinikkari tai untuvikko, löydät biisipajassa itsestäsi uusia ulottuvuuksia ja pääset kertomaan uusia tarinoita.
Huomaathan ilmoittautuessa, että biisityön eteneminen vaatii aktiivista osallistumista koko pajaan. Koulutukseen sisältyy myös pieni ennakkotehtävä joka johdattaa mukavalla tavalla biisipohdintaan.
Tajusin, että ei tarvitse olla muusikko voidakseen tehdä biisejä. Riittää, että uskaltaa aloittaa. – Osallistujapalaute
Biisipajan kouluttaja ja kehittäjä on musiikkipedagogi (AMK), laulaja-lauluntekijä ja muusikko Dimi Salo. Dimillä on kymmenen vuoden kokemus laulunteon, yksinlaulun ja kuorolaulun opettamisesta, ja opinnäytetyössään Laulunteon opettaminen eri-ikäisille hän perehtyi erityisesti lauluihin, lauluntekijyyteen ja laulunteon opettamiseen. Dimi julkaisi toisen kokopitkän albuminsa ja esikoisromaaninsa Sopivanlaiset maaliskuussa 2023. Dimi on julkaissut ja esittänyt omaa musiikkiaan vuodesta 2011 asti, ja Dimi on voinut tulla tutuksi Remu & Skuugi Darlingsin, Jukka Takalon, Kauko Röyhkä & The Bootsin ja Radiopuhelimet-bändin sekä J.A. Mäen albumeilta ja livekokoonpanoista.
Koulutuksen aikataulu
- perjantai 29.9. klo 17.00–20.15
- lauantai 30.9. klo 10.00–17.00
- sunnuntai 1.10. klo 10.00–17.00
Koulutus järjestetään verkossa Zoomin välityksellä. Osallistujille toimitetaan linkki ja ohjeet verkko-osallistumiseen sähköpostilla ennen koulutusta.
Maksu, lisätiedot ja peruutusehdot
Koulutus maksetaan välittömästi ilmoittautumisen yhteydessä verkkokaupassamme.
- Kansalaisfoorumin jäsenjärjestöjen jäsenille koulutuksen alennettu osallistumismaksu on 60 euroa.
- Opetushallitus tukee erillisellä rahoituksella työttömien, maahanmuuttajien ja eläkeläisten osallistumista koulutuksiimme. Mikäli haluat hyödyntää tämän edun, koulutuksen hinta on 65 euroa. Alennettuun osallistumismaksuun oikeuttavat kortit ja muut dokumentit tarkistetaan ennen koulutusta. Työttömille ja eläkeläisille tarkoitetun alennuksen voi saada, kun ei ole lainkaan palkkatuloa. Jos olet epävarma oikeudestasi alennukseen, otathan yhteyttä alla olevaan sähköpostiosoitteeseen ennen ilmoittautumistasi koulutukseen.
Peruutusehdot: Koulutukseen osallistumisen voi peruuttaa maksutta viimeistään 14 päivää ennen sen alkamispäivää. Jos osallistuminen koulutukseen perutaan tämän jälkeen, palautetaan 50 prosenttia osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä lainkaan ennen koulutuksen alkamispäivää, osallistumismaksua ei palauteta. Sairaustapauksissa koko osallistumismaksu kuitenkin palautetaan terveydenhuollon antamaa sairauslomatodistusta vastaan.
Lisätiedot ja peruutukset: koulutus@kansalaisfoorumi.fi