Koulutuksessa pysähdymme itsetutkiskelun äärelle erilaisia taiteellisia keinoja hyödyntäen. Keskitymme työskentelemään aistihavaintojen pohjalta, omaa olotilaa tunnustellen. Työskentelyn pyrkimyksenä on mahdollistaa maadoittuminen läsnäolevaan hetkeen.
Käytämme kuvallisia menetelmiä, kuten esimerkiksi valokuvauksen, piirustuksen ja maalauksen keinoja. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta taiteellisesta työskentelystä, avoin ja utelias asenne riittää.
Koulutus sopii kaikille, jotka haluavat herätellä, aktivoida tai syventää taiteellista ajattelua ja luovaa ilmaisua. Koulutukseen sisältyy ulkona liikkumista ja työskentelemistä, joten varauduthan sään mukaisilla varusteilla. Lista koulutuksessa tarvittavista välineistä toimitetaan sähköpostilla ennen koulutusta.
Kouluttajina toimivat Emilia Linnavuori ja Kristiina Männikkö. Kouluttajat opiskelevat Aalto-yliopistossa kuvataidekasvatuksen maisteriohjelmassa ja ovat kiinnostuneet taiteen ja hyvinvoinnin välisestä suhteesta, kehollisuudesta, sekä prosessilähtöisyydestä.
Koulutuksen aikataulu
Ryhmä kokoontuu verkossa viitenä maanantaina 8.5., 15.5., 22.5., 29.5. ja 5.6. klo 17.00–20.00. Toivomme, että pystyt osallistumaan koulutuksen jokaiselle kerralle.
Tapaamiset toteutetaan Zoom-verkkoympäristössä, jota on helppo käyttää ilman erityistä tietoteknistä osaamista. Osallistuja tarvitsee laitteen (tietokone, puhelin tai tabletti), jossa on toimiva verkkoyhteys, mikrofoni ja webkamera. Osallistujille lähetetään ennen koulutusta sähköpostitse osallistujainfo, jossa annetaan tarkemmat tiedot materiaaleista ja ohjeet verkkotapaamiseen liittymiseen.
Maksu, lisätiedot ja peruutusehdot
Koulutus maksetaan välittömästi ilmoittautumisen yhteydessä verkkokaupassamme.
- Kansalaisfoorumin jäsenjärjestöjen jäsenille koulutuksen alennettu osallistumismaksu on 85 euroa.
- Opetushallitus tukee erillisellä rahoituksella työttömien, maahanmuuttajien ja eläkeläisten osallistumista koulutuksiimme. Mikäli haluat hyödyntää tämän edun, koulutuksen hinta on 100 euroa. Alennettuun osallistumismaksuun oikeuttavat kortit ja muut dokumentit tarkistetaan ennen koulutusta. Työttömille ja eläkeläisille tarkoitetun alennuksen voi saada, kun ei ole lainkaan palkkatuloa. Jos olet epävarma oikeudestasi alennukseen, otathan yhteyttä alla olevaan sähköpostiosoitteeseen ennen ilmoittautumistasi koulutukseen.
Peruutusehdot: Koulutukseen osallistumisen voi peruuttaa maksutta viimeistään 7 päivää ennen sen alkamispäivää. Jos osallistuminen koulutukseen perutaan tämän jälkeen, palautetaan 50 prosenttia osallistumismaksusta. Jos peruutusta ei tehdä lainkaan ennen koulutuksen alkamispäivää, osallistumismaksua ei palauteta. Sairaustapauksissa koko osallistumismaksu kuitenkin palautetaan terveydenhuollon antamaa sairauslomatodistusta vastaan.
Lisätiedot ja peruutukset: koulutus@kansalaisfoorumi.fi