Kuva: Emil Sallinen

Saat meistä osaavan kumppanin toiminnan kehittämiseen, hankkeisiin ja edunvalvontaan. ​

​Olemme tukena, kun suunnittelet ja järjestät koulutuksia tai opintoryhmiä. Meiltä saat koulutusmateriaaleja, taloudellista tukea sekä räätälöityjä koulutuksia. Käytämme usein taidelähtöisiä koulutusmenetelmiä.​

Yhdessä, voimme​

  • oppia uutta,​
  • ottaa luovuuden käyttöön,​
  • rohkaistua toimimaan!

Kaikki Kansalaisfoorumin jäsenjärjestöt ja niiden jäsenyhdistykset ovat jäsenpalvelujemme piirissä. Jos yhdistyksenne on jäsenenä jossakin alla olevista järjestöistä, olette oikeutettuja palveluihimme:

Taloudellinen tuki opinto- ja koulutustoimintaan

Tarjoamme taloudellista tukea kurssien ja opintoryhmien järjestämiseen. Tukea voitte hakea Skaftuki-palvelussa.

Tukimuotomme ovat:

Opinto- ja koulutustoiminnan pedagoginen tuki

Jäsenille maksuttomat palvelut

Jäsenenämme saatte meiltä halutessanne apua kurssien ja opintoryhmien suunnitteluun sekä osaavien kouluttajien ja luennoitsijoiden löytämiseen. Tämän lisäksi autamme verkkokurssien ja -pedagogiikan kehittämisessä. Kannattaa myös tutustua Peda.net-ympäristössä olevaan avoimeen Ohjeita ja työkaluja verkkokoulutusten toteuttamiseen -aineistoon.

Meiltä voitte tiedustella sparrausapua ja neuvontaa erilaisten opinnollisten ja kehittämisprosessien suunnitteluvaiheessa.

Myönnämme järjestötoiminnassa kertyvän osaamisen näkyväksi tekemiseksi digitaalisia osaamismerkkejä. Tuemme myös jäsenjärjestöissä tapahtuvaa osaamismerkkien kehitystyötä.

Maksuttomat tai jäsenhintaiset koulutukset

Saat avoimista koulutuksistamme jäsenalennuksen.

Kansalaisfoorumilta voi tiedustella maksuttomia lyhyitä, muutaman tunnin työpajoja. Toteutamme niitä mahdollisuuksien mukaan aina tapauskohtaisesti sopien.

Jäsenjärjestöille tarjottavia työpajoja ovat esimerkiksi:

  • Avaimia onnistuneeseen verkkokokoukseen ja jäsenistön digiosallistamiseen
  • Digijäte yhdistystoiminnassa
  • Hyvällä mielellä hallituksessa
  • Kohti vastuullisempaa yhdistystoimintaa
  • Puheenjohtaja/sihteeri-koulutus
  • Yhdistys turvallisempana tilana
  • Näin toimii yhdistyksen hallitus
  • Selkokieli työkaluna monikulttuurisessa toiminnassa
  • Häirintätilanteiden käsittely ja sovittelu

Jäsenjärjestöille maksuttomat digitaitoihin ja viestintään liittyvät koulutukset:

  • Kivointa on leikkaaminen – videoeditointi
  • Mobiilivideo
  • Saavutettavat Word- ja pdf-tiedostot
  • Sosiaalisen median saavutettavuus
  • Zoom-seikkailu

Lue työpajojen tarkemmat kuvaukset.

Tuemme mielellämme jäsenjärjestöjämme työpajoilla ajankohtaisista teemoista. Voit tiedustella siis työpajoja myös muista kuin yllä mainituista aiheista.

Maksullinen koulutus ja muut maksulliset palvelut

Henkilöstömme voi toteuttaa jäsenten tarpeisiin räätälöityjä koulutuksia. Lisäksi voimme fasilitoida erilaisia prosesseja, esimerkiksi yhteisön toiminnan kehittämiseen tähtäävissä tilaisuuksissa.

Tilauskoulutukset ja -palvelut sovitaan tapauskohtaisesti. Laita tarjouspyyntö koulutuspäällikkö Anna Kirstinälle: anna.kirstina@kansalaisfoorumi.fi.

Julkaisut

Tuotamme painettuja sekä sähköisiä oppaita ja aineistoja järjestötoimijoille ja ohjaajille. Osa aineistoista on täysin maksuttomia. Aineistoja löytyy verkkosivujemme Julkaisut-osiosta, Peda.netista sekä Kansalaisyhteiskunta.fi-sivustolta.

Kulttuuritapahtumayhteistyö

Teemme kulttuuritapahtumayhteistyötä jäsenjärjestöjen kumppanina, vuosittain päätettävien teemapainotusten mukaan. Taloudellista tapahtumayhteistyötä tehdään vuosittain 2–4 tapahtumassa. Taloudellista tapahtumayhteistyötä haetaan syksyisin seuraavalle kalenterivuodelle. Teemme myös sisällöllistä yhteistyötä kulttuuritapahtumissa ilman taloudellista tukea: voitte pyytää tapahtumaan jäsenpalveluna esimerkiksi työpajan tai toiminnallisen esittelypisteen.

Myllertämö-kehittämisavustus

Kansalaisfoorumi myöntää jäsenjärjestöille Myllertämö-kehittämisavustusta, joka on tarkoitettu opinnollisen toiminnan kehittämiseen. Avustuksen teemapainotukset päätetään vuosittain. Kehittämisavustusta haetaan syksyisin seuraavalle kalenterivuodelle.

Kehittämis- ja hankeyhteistyö

Kutsumme jäsenjärjestöjämme yhteiseen, järjestöjä palvelevaan kehittämistyöhön, esimerkkeinä kulttuuriharrastamisen koettujen vaikutusten selvitystyö, palvelumuotoilusparrailu ja jäsenjärjestöpäivä.

Jäsenillämme on mahdollisuus olla mukana kehittämishankkeissamme. Jäsenyhteisöt voivat myös tiedustella Kansalaisfoorumia kumppaniksi omaan hankkeeseensa tai muuhun kehittämistoimintaansa

Viestintäyhteistyö

Kansalaisfoorumin tukemat jäsenjärjestöjen ja jäsenyhdistysten valtakunnalliset tapahtumat jaetaan verkkosivujemme tapahtumakalenterissa.

Tuotamme materiaalia koulutus- ja yhdistystoiminnasta jäsenjärjestöjemme julkaisuihin.

Vuokrattava koulutustila

Voitte vuokrata yhdistyksenne koulutuksiin Helsingin Sörnäisissä (Käenkuja 1 B) sijaitsevaa n. 80 m2:n koulutustilaamme hintaan 22 €/tunti tai 125 €/päivä (6 tuntia tai enemmän).

Yhteyshenkilöt ja jäsenkirje

Onko sinulla kysyttävää palveluistamme? Katso tästä oman järjestösi yhteyshenkilö ja ota rohkeasti yhteyttä, me autamme mielellämme.

  • Suomen Kuvataidejärjestöjen Liitto, Suomen Nuorisoseurat: Anneliina Wevelsiep
  • Kanteleliitto, Suomen Kansanmusiikkiliitto, Suomen Puhallinorkesteriliitto: Annamari Martinviita
  • Moniheli, Suomen Harrastajateatteriliitto, Suomen Nuorisosirkusliitto: Minna Lepistö

Julkaisemme jäsenkirjeen noin 6 kertaa vuodessa. Kirje sisältää ajankohtaisia uutisia ja tietoa tulevista tapahtumistamme ja koulutuksistamme. Tilaa kirje sähköpostiisi täältä.

Kiinnostaako kansalaisfoorumin jäsenyys?

Kansalaisfoorumin jäseneksi voidaan hyväksyä valtakunnallinen rekisteröity yhdistys tai säätiö, joka hyväksyy liiton päämäärät ja toimii liiton tarkoitusta vastaavalla tavalla. Jäseneksi ottamisesta päättää Sivistysliitto Kansalaisfoorumin yleinen kokous. Jos jäsenyytemme kiinnostaa, ota yhteyttä pääsihteeriimme Anneliina Wevelsiepiin: anneliina.wevelsiep@kansalaisfoorumi.fi.