Ensimäistä Kanteleen päivää vietettiin lauantaina 16.9. juhlavasti ympäri Suomea. Päivän päätapahtumassa Helsingin keskustakirjasto Oodissa tunnelma oli katossa, kun lähes 150 soittajaa osallistui kanteletaitelija Satu Sopasen johtamaan Flashmobiin. Päivä huipentui Kantelegaalaan Oodissa, jossa palkittiin alan merkittäviä tekijöitä.
Kansalaisfoorumi toimi tapahtuman yhteistyökumppanina ja olimme mukana juhlahumussa Oodissa. Esittelimme tapahtuman vilskeessä Kansalaisfoorumin toimintaa ja julkaisuja kaikenikäisille kanteleharrastajille ja -ammattilaisille sekä muille tapahtumaan osallistujille. Meidät löysi tapahtuman messuosastolta.

Keskustelimme pisteellämme pyörähtäneiden kanssa siitä, millä tavoin kulttuuriharrastaminen on vaikuttanut heihin, ja mikä on ollut heille kaikista merkittävintä omassa harrastuksessa. Samalla tutuiksi tulivat Kansalaisfoorumin koulutukset ja yhdistyksille suunnatut palvelut.
Suomen kansallissoitin kantele ansaitsee oman juhlapäivänsä suomalaisten kulttuurin juhlapäivien joukkoon. Kanteleen päivän järjestää jäsenjärjestömme Kanteleliitto, jonka tavoitteena on tehdä päivästä vuosittainen liputuspäivä.