Julkaisut

Etsitkö eväitä yhdistyksesi kehittämiseen tai vaikkapa uusia vinkkejä ryhmän ohjaamiseen? Kaipaatko tietoa suomalaisesta kansalaisyhteiskunnasta? Julkaisumme tarjoavat ajankohtaista ja käytännönläheistä tietoa!

Julkaisujemme aiheita ovat mm. järjestötoiminta, kansalaisyhteiskunta, kulttuuri- ja taidekasvatus sekä toiminnalliset oppimismenetelmät. Valikoimastamme löytyy kirjoja ja monenlaisia sähköisiä julkaisuja. Osa julkaisuista on maksullisia. Tutustu myytävien julkaisujen maksutapoihin ja peruutusehtoihin.

Kolme henkilöä asettelee ilmaan paperista leikattuja vihreitä puun lehtiä. Kuvaan on lisätty puun oksia piirroskuvituksen muodossa.

Hae julkaisuja

Suodata julkaisuja
Ryhmä ympäriinsä lentäviä seteleitä, joille on painettu kuva mokkapalapinosta.
Järjestötoiminta
Kuva palapelistä, jonka palaset ovat asettumassa paikoilleen. Palaset ovat pääasiassa väriltään punaisia. Muutama palasista on väriltään vaaleansininen, ja yksi niistä on kultainen.
Järjestötoiminta
Kannessa on kuvattuna talvivaatteissa oleva henkilö, jolla on yllään pelastusliivi. Henkilö istuu korotetulla hengenpelastajan tuolilla.
Taide ja kulttuuriMenetelmäopas
Kirjan kannessa on kuvattu mustalla pohjalla oleva valkoinen pyörre, jonka lomassa kulkee violetin värisiä kolmioita.
Järjestötoiminta