Villi Viikki -projekti innosti aktiiviseen kansalaisuuteen taiteen ja luovan toiminnan keinoin. Tavoitteena oli tukea spontaania toimintakulttuuria tuomalla ihmisiä yhteen ja lisäämällä halua vaikuttaa yhteisiin asioihin. Projekti toteutettiin Helsingissä Viikin Latokartanon alueella vuoden 2016 aikana.
Projektissa ihmisiä kutsuttiin yhteen kaikille avoimen luovan toiminnan ja taidetempausten avulla. Villi Viikki oli myös laboratorio, jossa tutkittiin käytännössä, millaisia kysymyksiä ja haasteita julkisiin tiloihin tuotaviin yhteisötaideteoksiin ja tapahtumiin liittyy. Lisäksi osallistujien kanssa hankittiin yhdessä tietoa siitä, miten ruohonjuuritasolta lähtien voi oma-aloitteisesti käynnistää muutoksia omassa elinympäristössään.
Villi Viikki oli osa Kansalaisfoorumin kehittämishanketta, jonka tavoitteena on kansalaisvaikuttamisen tukeminen taidelähtöisen toiminnan keinoin. Yhteistyökumppanimme hankkeessa on Setlementtiasunnot Oy.
Projekti löytyy sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #villiviikki
Lue raportti taiteen keinoin vaikuttamisesta
Vaikuttaminen taiteen keinoin järjestöissä -raportti on osa Kansalaisfoorumin Humanistisesta ammattikorkeakoulusta tilaamaa selvitystä.
Lataa raportti tästä:
Vaikuttaminen taiteen keinoin järjestöissä
Anu Kaasalainen, Ellinoora Vesala, Hanna Van Lennep, Niina Hirvonen, 2017 HUMAK