Myllertämö-kehittämisavustus oli haussa ensimmäisestä kertaa syksyllä 2022. Avustus on tarkoitettu opinnolliseen toiminnan kehittämiseen, ja sitä voivat hakea Kansalaisfoorumin jäsenjärjestöt. Kehittämisavustuksia myönnettiin yhteensä 19 800 euroa vuodelle 2023.
Kehittämisteemat
Vuoden 2023 kehittämisteemat olivat rohkeus ja vaikuttavuus.
Rohkeus: uusien koulutusmallien luominen ja pilotointi (koulutuskokeilut), uudenlaisten menetelmien ja työtapojen kokeilu ja mallintaminen, esim. taidelähtöisen ja yhteisöllisen oppimisen kokeilut, yhteiskunnalliseen tai yhteisössä tapahtuvaan muutokseen pyrkivien koulutusmallien luominen ja pilotointi, uusien, yhdenvertaista osallisuutta lisäävien kohderyhmien tavoittaminen koulutuksiin TAI erilaisten ihmisten osallistuminen koulutuksiin, jotka eivät aiemmin ole osallistuneet
Vaikuttavuus: koulutusten/opinnollisen toiminnan/kulttuuriharrastuksen näkyväksi tekeminen ja vaikuttavuus: esim. koulutusten suunnittelun kehittäminen, koulutuspalautteiden ja -mittareiden kehittäminen, vaikuttavuuskoulutusten suunnittelu ja pilotointi
Avustuksen saaneet kehittämiskohteet
- Suomen Harrastajateatteriliitto: Teatteri-ilmaisun pakettien kehittäminen lukiolaisille ja demovaiheen läpi vieminen
- Suomen Puhallinorkesteriliitto: Koulutustapahtuman toteuttaminen ja uuden koulutusmallin luominen yhteistyössä SPOL:n orkesterien ja Orivesi All Starsin kanssa
- Suomen Nuorisoseurat: Nuorten fasilitointikoulutuksen kehittäminen ja dialogien toteutus
- Suomen Kansanmusiikkiliitto: SKAL:lle ja sen jäsenjärjestöille uudenlaisen koulutustoiminnan mallin kehittäminen
- Moniheli: Yrityksille, viranomaisille ja isommille järjestöille suunnatun koulutuspaketin luominen ja pilotointi kulttuurisensitiivisyydestä