Yhteisöllinen taidekasvatus tukee lukutaidon kehittymistä
Kansalaisfoorumi toteuttaa syksyn 2018 aikana Oulussa yhdessä Vuolteen opiston kanssa pilottikoulutuksen, jossa yhteisöllinen taidekasvatus yhdistyy lukutaidon kehittymiseen ja kotoutumisvalmiuksien tukemiseen. Pilotti on osa KOTOS-hanketta, jossa kehitetään uudenlaisia malleja maahanmuuttajien lukutaitokoulutukseen. Toiminnallisen lukutaitokoulutuksen yhteispilotissa lukutaito-osuudesta vastaa Vuolteen opisto ja yhteisöllisen taidekasvatuksen osiosta Kansalaisfoorumi.
Maahanmuuttajaopiskelijat työskentelevät yhden päivän viikossa yhteisötaiteilijan kanssa. Pedagogisena lähtökohtana on, että ajattelun, tunteet ja aistit yhdistävä taidekasvatus tukee laaja-alaista kielen kehittymistä samalla, kun taidetoiminta auttaa jäsentämään omia kokemuksia ja tukee kotoutumista. Kielitaidon kehittymisen ohella tavoitteena on myös opiskelijan itsetunnon vahvistaminen ja hyvinvoinnin tukeminen. Matalan kynnyksen taidetoiminta tukee omien osaamisalueiden löytämistä, ja taidetyöskentelyn lomassa opiskelijan elämänkokemusta ja kulttuuritaustaa tehdään näkyväksi.
Taustalla on myös ajatus siitä, että yhteisöllinen taidetoiminta luo mahdollisuuksia kohtaamiseen ja inhimillisen kokemuksen jakamiseen tasolla, johon kieli ei yllä. Yhteisötaiteen työtavat tukevat opiskelijoiden osallisuutta ja oman paikan löytämistä. Taide ja luova toiminta toimivat väylänä kontaktien luomisessa paikallisiin ihmisiin, kun osana projektia järjestetään vierailuja ja yhteistä toimintaa paikallisten toimijoiden kanssa.
Yhteistyökumppani: Vuolle-Opisto
Lisätiedot: Maaria Tuhkunen, maaria.tuhkunen@kansalaisfoorumi.fi ja Anna Koivukangas, annakoi@annakoi.com
Kotoutumisvalmiuksien tukeminen ja osallistavat opintopolut maahanmuuttajille -hankkeessa opintokeskukset toteuttavat yhdessä kansalais- ja kansanopistojen kanssa eri puolilla Suomea pilottikoulutuksia. Kokeilukoulutukset pohjaavat Opetushallituksen vapaan sivistystyön toimijoille antamaan opetussuunnitelmasuositukseen, jossa lukutaidon rinnalle on tuotu kokonaisvaltainen kotoutumisen tukeminen. Opintokeskusten jäsenjärjestöt ja paikkakuntien muut yhteisöt ovat mukana tuottamassa arkielämän taitoihin ja suomalaiseen yhteiskuntaan tutustumiseen liittyviä sisältöjä.