Jaettu johtajuus oli yhdistysjohtamisen kehittämishanke, jossa loimme jaetun johtajuuden oppimisohjelman kansalaisjärjestöille.
Oppimisohjelman avulla on tarkoitus kehittää yhdistysten toimintaa kohti ihmislähtöistä oppimisen, vaikuttamisen ja muutoksen toimintakulttuuria. Tavoitteena on kirkastaa toiminnan merkityksiä, organisoida toiminta jaetun johtajuuden teorioihin tukeutuen ja kehittää yhdistysten toimintakulttuuria tietoisesti sellaiseksi, että se tukee yhteisön itselleen asettamien päämäärien toteutusta.
Hankkeen seminaareissa ja työpäivissä tutustuttiin uusimpiin yhteisöllisen johtamisen teorioihin. Hankkeen pilottiryhmiä oli viisi, ja niissä kukin yhdistys työsti omaa johtamismalliansa selkeyttävän kokeilun tai toimintamallin. Pilottiyhdistykset olivat Ruotsinsuomalaisten keskusliitto, Nuorisosirkusliitto, Suomen Nuorisoseurat, Nuorisotyön Seniorit ja Vahannan Nuorisoseura.
Hanke kesti toukokuusta 2015 vuoden 2016 loppuun. Hanketta rahoitti opetus- ja kulttuuriministeriö.
Hanke löytyy sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #jaettujohtajuus.
Ota yhteyttä:
Tuula Hyystinmäki, koulutussuunnittelija, tuula.hyystinmaki@kansalaisfoorumi.fi
Jaakko Rantala, opintojohtaja, jaakko.rantala@kansalaisfoorumi.fi