Aineeton kulttuuriperinne näkyväksi yhteisöllisen taidekasvatuksen keinoin
Kansalaisfoorumi toimii koordinaattorina Erasmus+-kumppanuushankkeessa ”Safeguarding intangible cultural heritage through transformative learning within community based art (HEART)” jonka teemana on aineettoman kulttuuriperinnön näkyväksi tekeminen ja sanoittaminen yhteisöllisen taidekasvatuksen menetelmin. Hankkeen myötä mallinnetaan transformatiivisen oppimisen periaatteiden yhdistämistä edellä mainittuihin prosesseihin. Kaksivuotinen hanke toteutetaan 1.12.2022 ja 30.11.2024 välisenä aikana.
Hankkeen aikana kukin hankekumppani mallintaa oman taidekasvatusprosessinsa. Niissä tutkitaan taidekasvattajan ohjauksessa teemaa tai ilmiötä, jossa aineeton kulttuuriperintö elää yhteiskunnassa mutta on vaarassa hävitä, jos sitä ei tehdä näkyväksi. Prosesseissa teema tuodaan näkyväksi yhteisölliseen taidekasvatukseen perustuvilla menetelmillä. Prosessit tallennetaan ja kuvataan sanallisesti, jonka jälkeen dokumentoitu materiaali kootaan yhteiseksi digitaaliseksi työkalupakiksi ohjaajien ja kaikkien aiheesta kiinnostuneiden vapaasti hyödynnettäväksi erilaisissa yhteyksissä. Hankkeen aikana on tarkoitus myös selvittää, miten uudistavan oppimisen periaatteita voidaan hyödyntää prosesseissa ja millaista millaista lisäarvoa se voi tuoda niihin.
HEART-hankkeen ensisijaisia kohderyhmiä ovat opettajat, kouluttajat ja koordinaattorit eri koulutussektoreilla sekä kansalaisjärjestöissä ja yhdistyksissä. Heidän toivotaan soveltavan hankkeessa tuotettua materiaali omissa prosesseissaan ja koulutussaan eri taideryhmien jäsenille, kulttuuri- ja taidealan toimijoille sekä vapaaehtoiskoordinaattoreille.
Kansalaisfoorumin lisäksi hankkeessa ovat mukana Asociatia Perseidele Romaniasta, Blue Beehive Espanjasta, Oideas Gael Irlannista ja Itä-Suomen Yliopisto Suomesta.
Hankkeen yhteyshenkilönä Kansalaisfoorumissa ovat Pekka Kinnunen, pekka.kinnunen@kansalaisfoorumi.fi ja Annamari Martiviita, annamari.martinviita@kansalaisfoorumi.fi .
HEART-hankkeen kotisivu: https://www.eduheart.eu
Lisäksi HEART löytyy myös: Facebookissa , Instagramissa ja Twitterissä
Partneriorganisaatioiden verkkosivut:
Asociatia Perseidele (Asau, Bacău, Romania)
Associació Educativa i Cultural Blue Beehive (Ibi, Alicante, Espanja)
Itä-Suomen Yliopisto (Joensuu, Suomi)
Oideas Gael (Gleann Cholm Cille, Donegal, Irlanti)