Etsimme tiimiimme koulutussuunnittelijaksi digitaalisen oppimisen asiantuntijaa, jonka tehtävänä on kehittää ja ylläpitää kanssamme digitaalisuutta hyödyntäviä oppimisratkaisuja ja järjestötoiminnan muotoja (digitaaliset oppimisympäristöt, digitaalisuuden edellyttämät pedagogiset ratkaisut, multimodaalinen vuorovaikutus, visuaalisuuden hyödyntäminen, verkkopohjainen kommunikointi ja yhteisen tiedon tuottaminen). Monipuoliseen tehtävänkuvaan sisältyy myös muita aikuiskasvatukseen ja järjestölliseen sivistystyöhön liittyviä tehtäviä.
Edellytämme uudelta digiosaajaltamme korkeakoulutasoista tutkintoa, johon on sisältynyt sekä mediakasvatukseen että pedagogiikkaan liittyviä opintoja. Tämän lisäksi arvostamme kansalais- ja järjestötoiminnan tuntemusta.
Työsuhde on toistaiseksi voimassa oleva ja toimipaikka on Kansalaisfoorumin Tikkurilan toimistossa. Työ on pääsääntöisesti virka-aikaan tapahtuvaa, mutta edellyttää silloin tällöin mahdollisuutta ilta-, viikonloppu- ja matkatyöhön.
Suunnittelijan toimi tulisi ottaa vastaan mahdollisimman pian. Hakemus palkkatoivomuksineen toimitetaan 2.10.2017 mennessä osoitteeseen jaakko.rantala@kansalaisfoorumi.fi. Mahdollisiin kysymyksiin vastaa virka-aikana pääsihteeri Aaro Harju, 0400 411 994.