Erilaisten kulttuuritapahtumien tuottamisessa on nykyisin yhä enenevissä määrin näkyvissä myös termi ”yleisötyö”, joka on kulttuurialalla yleisesti vakiintunut. Yleisötyötä tehdään jo useissa museoissa, teattereissa ja musiikkitaloissa. Olen työskennellyt yleisötyön parissa useamman vuoden ajan ja mitä enemmän kohtaan ihmisiä työni kautta, sitä enemmän ymmärrän, että yleisötyössä on kyse ihmisten kohtaamisten mahdollistamisesta. Usein myös tapahtuman tuottaja toimii linkkinä yleisön ja taiteilijan kohtaamisen välillä. Yleisötyöllä tarkoitetaan sellaisia toimia, joiden avulla pystytään madaltamaan ihmisten kynnystä tulla kohdatuiksi. Se on esteiden poistamista ja tekosyiden vähentämistä.
Taidetta lähituotantona
Taiteen keinoin voi vaikuttaa nuorten todellisuuteen tekemällä esityksiä heidän kanssaan, aktivoida oman pihapiirin asukkaita yhteisiin juhliin, tai vaikkapa juhlia koko korttelin kanssa oman asuinympäristön hienoutta. Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, vaan taidetta ja kulttuuria voi tuottaa ihan lähituotantona yhdessä oman naapurusto asukkaiden kanssa!
Taiteen tekemisessä minua kiehtoo yhteisöllisyys ja sen mahdollisuus antaa ääni oman lähipiirin ihmisille ja toimijoille. Yksi olennainen asia tapahtumien tuottamisessa onkin pohtia millaisen yhteisön tapahtuma voisi mahdollisesti luoda. Missä nämä ihmiset voisivat tavata myös tapahtuman jälkeen? Missä he kenties tapaavat ennen tapahtumaa? Mikä on näiden ihmisten ympäristö arjessa ja millaista juhlaa he kenties haluaisivat viettää?
Lähiympäristöä juhlien
Minulle ihmisten kokoontuminen merkitsee yhteisen juhlan mahdollisuutta. Juhliminen onkin oiva keino tuoda ihmiset yhteen. Juhlissa on usein selkeä juhlan aihe, joka voi olla syntymäpäiväsankarin sijaan myös esimerkiksi taloyhtiön omistama talo tai naapurusto tai vaikkapa kokonainen kortteli, jonka kaikki asukkaat ja toimijat muodostavat aluetta käyttävän yhteisön. Ihmiset luovat tapahtuman ytimen, ja siksi heidät on hyvä ottaa mukaan myös tapahtuman suunnitteluun. Kutsu siis lähiympäristön toimijat mukaan. Siitä se lähtee.
Noustaan siis yhdessä sohvalta ja mennään kohtaamaan ihmisiä. Aion ottaa käyttöön Pirkanmaalla laaditun kulttuurisuosituksen #100minuuttiakulttuuriaviikossa, joka on Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Taiteen edistämiskeskuksen yhteistyössä vuonna 2017 laatiman kulttuurihyvinvointisuunnitelman virallinen suositus.