Verkkokurssien opetusmenetelmät ja -sisällöt ovat kiinnostava ja ajankohtainen aikuiskasvatuksen kehityskohde. Ympäri maata asuu ihmisiä, jotka eivät maantieteellisistä, ajankäytöllisistä, omaan tai läheisten terveyteen liittyvistä syistä pääse osallistumaan lähiopetustilanteisiin.
Erityisesti taiteen opetuksessa ryhmän ja opettajan kontakti, samanhenkisten fyysinen läsnäolo, keskustelut sekä teosten tarkastelu lähietäisyydeltä ovat olennaisia. Näitä elementtejä lähdimme ehdoin tahdoin haastamaan käynnistämällä akryylimaalauksen verkkokursseja. Tavoitteena oli sekä tutkia verkko-opetuksen rajoja ja muotoja, mutta samalla myös kartuttaa aikuisten digitaitoja. Oletuksena oli, että tietokoneen tai mobiililaitteen uudenlainen käyttö on helpompaa, kun se sujautetaan osallistujille rakkaan harrastuksen pariin.
Oikeat ihmiset oikeassa hetkessä
Olennaista on löytää oikea kohderyhmä. Verkossa tapahtuvaa taideopetusta ei tule verrata lähiopetukseen, tai nähdä niitä toistensa korvikkeena. Kun verkkokurssi nähdään uniikkina mahdollisuutena päästä mukaan johonkin, johon ei muuten pääsisi, on helpompi antaa sille anteeksi puutteet, ja arvostaa kameroiden välillä tapahtuvaa vuorovaikutusta. Opettajina ovat toimineet alusta asti kuvataideopettajaopiskelijat Tuuli Huovila ja Krista Blomqvist. Kaksi opettajaa tuo mielenkiintoisen ulottuvuuden opetukseen ja lisää toiminnan tuntua.
Oppilaina kahdella ensimmäisellä kurssilla oli avoimella haulla mukaan ilmoittautuneita, innokkaita taideharrastajia. Tapaamiset olivat kahden tunnin mittaisia, verkkopalaveriohjelmalla toteutettuja reaaliaikaisia opetustilanteita, joissa osallistujat olivat mukana kameran ja mikrofonin avulla omassa kodissaan tietokoneen tai tabletin äärellä. Teoriaosuuksien väleissä maalattiin lyhyitä harjoituksia ja tihrusteltiin muiden töitä. Tavanomaiseen luentomaiseen webinaariin verrattuna kurssin erikoisuus oli osallistujien intensiivisempi läsnäolo ja muiden työskentelyn näkeminen.

Ryhmähenkeä ja rohkeutta
Joulukuussa 2019 kokeilimme ryhmämuotoista osallistumista, ja osallistujia haettiin Eläkeliiton Kulttuuria kaiken ikää -ohjelman kanssa. Lisäksi erikoisuutena oli yhteinen loppunäyttely Aalto-yliopiston tiloissa Espoon Otaniemessä, mitä varten kurssilaiset postittivat lopputyönsä meille. Virtuaaliavajaisissa olivat mukana melkein kaikki osallistujat, ja iloinen, kannustava tunnelma oli suorastaan liikuttava.
Hienointa kokeiluissa on ollut nähdä, kuinka piilotavoitteet eli digitaitojen kohentuminen ja uskallus kokeilla uutta ovat toteutuneet. Suurin osa osallistujista kertoi aluksi, ettei ole koskaan ollut mukana suorassa verkkoyhteydessä opettajiin. Kurssipalautteessa kiiteltiin sekä opettajia että omaa rohkeutta taiteellisen ilmaisun ja digilaitteiden käytön laajentamiseen. Seuraavana vuorossa on akryylimaalauksen tekniikan jatkokurssi – yleisön pyynnöstä.
Lue myös Krista Blomqvistin ja Tuuli Huovilan blogikirjoitus ”Taideopetusta verkossa”.