Onko kirjoittaminen vain ja ainoastaan yksinäistä yksinäisempää puurtamista yön tunteina veripisaroiden kihotessa otsalle?
Kissan viikset.
Vaikka tekstin tekee yksin, kirjoittava ihminen on kautta aikojen ollut jollakin tavoin kirjallisen ryhmän jäsen. On kyseessä sitten kreikkalaisen kokouspaikka, roomalainen kylpylä, pariisilainen kahvila, nurkka kuopiolaisessa kirjastossa tai pohjoinen yhdistys. Aina on jokin viiteryhmä. Sidos voi olla löyhä tai tiivis, mutta aina on joku, joka kuuntelee ja keskustelee, lainaa silmiään ja antaa palautetta.
Olen yksinäisen maaseudun yksinäinen lapsi, jonka päivähoitokin ratkaistiin tyhjällä karsinalla navetassa tai heinäaikaan henkseleistä köydellä tolppaa sidottuna. Tuli aika tutuksi sänkipelto ja avara taivas. Oli vain oma mielikuvitus, eläimet, kynät ja paperit. Väitän myös löytäneeni ihan itse kirjallisuusterapian, kun vanhempieni hirvittävän riidan jälkeen kirjoitin traagisen runon, joka päättyi säkeisiin: ”… kai luulivat elon olevan pumpulia,/ ei, ei,/ se on murheiden maa.”
Koko lapsuuteni ja nuoruuteni olin kuitenkin täysin yksin ja tuuliajolla kirjoittamiseni kanssa. Itse asiassa koko elämäni kanssa.
Selkeä suunta puuttui ja elämä alkoi huomenna. Äidinkielenopettajatkaan eivät ymmärtäneet, kunnes Kaurialan lukion iltalinjan opettajani Hilja Mörsäri ensimmäisenä otti minut vakavasti, keitti teetä, luki tekstejäni ja keskusteli kanssani kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Hän antoi suuntia eteenpäin.
Hirvittää ajatellakin mitä minulle olisi elämässäni tapahtunut, jos en olisi kohdannut Hiljaa. Kirjoittaminen yksinkertaisesti pelasti elämäni.
Usein yksi hetki, yksi tilanne, yksi kirja, yksi kohtaaminen tai yksi ihminen voivat olla se merkittävä käännekohta elämässä.
Totta on, että on hyviä ja huonoja yhteisöjä, eikä kenenkään pidä pysytellä pahantahtoisten ihmisten lähellä, vaan etsiä niitä hyväntahtoisia, kannustavia ja samanhenkisiä. Kirjailija Merete Mazzarella puhuukin pienestä ystävällisestä katraasta, joka meidän kaikkien tulisi koota ympärillemme.
Kun vein latvialaisen ystäväni Agnesen Pirkkalan lentokentälle, hän kysyi moottoritiellä, etkö sinä koskaan kyllästy puhumaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta? Vastasin hänelle, että en, sillä minä uskon vahvasti kirjoittamisen ja kirjallisuuden voimaan, uskon hyvään viiteryhmään ja yhdessä kirjoittamisen voimaan, sillä elämän tarkoitushan on yrittää toteuttaa itseään ja olla onnellinen. Kun Pohjanmaalla varoitellaan edelleen, että hillite ittes, niin täällä Hämeessä hoetaan, että ihmiset puhhuu. Nämä kommentit ovat nujertaneet monia ihmisiä heidän tekemisissään, unelmissaan ja suunnitelmissaan. Olen huomannut, ei kannata sortua sovinnaisuuksiin ja miettiä, että mitä muut puhuvat. Teki niin tai näin, niin osa puhuu joka tapauksessa. Muiden kautta ei voi elää, vaan itsensä ja hyvän viiteryhmän kautta.
Jyrki Pellinen on kirjoittanut runossaan, että kun on maanantai, toivon, että olisi sunnuntai. Kun on sunnuntai, toivon, että olisi elämä.
Olen onnellinen, sillä elämä on tässä. Kirjoittaminen on meidän kaikkien kohtauspaikka.
Kirjoittamisesta pääsee nauttimaan ja oppimaan lisää Taija Tuomisen johdolla kursseillamme, joita järjestämme usealla paikkakunnalla. Tulevat kurssit löydät koulutuskalenteristamme.
6 kommenttia
Kiitos, Taija. Työstän hiljalleen fragmentteja. Ilman viitoittamaasi suuntaa olisin vielä enemmän eksyksissä kuin nyt.
Kaikkea hyvää sinulle!
Riitta Palomäki Santorinilta 2016 ?
Hei Riitta!
Kiitos paljon kommentistasi. Tulipa siitä hyvä mieli!
Erinomaisia kirjoitushetkiä ja flowta sinulle! Toivottavasti taas tapaamme.
Luen parhaillaan juuri WSOY:ltä ilmestynyttä Ronja Salmi & Mikko Toiviainen: 12 tarinaa kirjoittamisesta. Se voisi kiinnostaa sinua.
Lämpimin terveisin Taija
voi että tuli taas niin hyvä mieli, niinkuin aina myös kursseillasi. Huhtikuussa tavataan!
Hei Eeva!
Kiitos paljon viestistäsi ja terveiset aurinkoisesta Hämeenlinnasta!
Tämä on hyvä kirjoituspäivä, kuten kaikki ovat. Mietin eilen sitä, miten kirjoittaminen tekee ihmisen onnelliseksi. Tommy Tabermann sanoi niin hyvin sanoessaan, että kirjoitan itselleni omat kasvoni.
Huhtikuu lähestyy ja on hieno taas tavata!
Lämpimin terveisin Taija
En ole näitä opintokeskusten kursseja seurannut sitten vuoden 1989, joten lipsahti tuo Turussa tänä viikonloppuna 29.2.-1.3.2020 järjestetty elämäkertakirjoituksen kurssikin ohi: onkohan Turkuun tulossa uusia elämäkertakirjoittamisen kursseja? Toivon sellaisia. Olin 2004-2005 Pepi Reinikaisen Elämänkaarikirjoittamisen kurssilla Turun linnasmäessä ja siitä syntyi tuotostakin. Nyt olisi aikaa jatkaa siitä, mihin silloin työkiireiden ohessa jäin. Erityisesti julkaisuvaihtoehdot ja materiaalin saattaminen julkaisukuntoon kiinnostaa.
Hei ja kiitos viestistänne. Tämän vuoden puolella ei Turkuun ole meidän järjestämänä tulossa elämäkerrallisen kirjoittamisen kursseja. Taijan seuraava, Turkua lähinnä oleva kurssi, pidetään keväällä Helsingissä. Lisätietoa löytyy Kansalaisfoorumin kotisivulta. Pepi Reinikaisen kanssa on suunniteltu uutta elämänkaarikirjoittamiseen liittyvää kurssijaksoa alkavaksi syksyllä 2020 niin ikään Helsingissä.
Yst.terveisin Timo Tervo