Sain eräänä hyytävänä ja pimeänä tammikuun iltana puhelimessa kehotuksen tulla viipymättä paikalliseen synnytyssairaalaan. Odotin ensimmäistä lastani, eikä minulla ollut mitään käsitystä siitä, mitä seuraavaksi tulisi tapahtumaan. Hämmennyksissäni en ottanut mukaani edes hammasharjaa, mutta vaistomaisesti nappasin hyllystä tenttikirjan, Veli-Matti Värrin Hyvä kasvatus, kasvatus hyvään.
Reissu päättyi muuten hyvin, mutta en saanut luettua opusta keskittyneesti loppuun. Absurdi pieni juttu jäi kuitenkin mieleeni. Nyt muutama vuosi myöhemmin, maailmantuskassani tartun taas vaistomaisesti Värriin, tällä kertaa kirjaan Kasvatus ekokriisin aikakaudella. Värrin mukaan ihmisen ja luonnon välisen harmonian tavoittelu ei enää riitä maailman pelastamiseen, vaan tarvitaan ekososiaalista sivistystä. Eli ihmisen halujen uudelleensuuntaamista ja asettumista osaksi luontoa sen yläpuolella olemisen sijaan.
Vastauksia tulevaisuudesta
Kansalaisfoorumin Generations in Interaction -hankkeessa olen tutustunut kestävän kehityksen kannalta mielenkiintoiseen näkökulmaan, tulevilta sukupolvilta oppimiseen. Sukupolvien välinen oppiminen on kaksisuuntainen tapahtuma, jossa elämänviisaus ja uudet ajattelemisen tavat kohtaavat toisensa. Tähän mennessä ihmisten keskinäinen oppiminen on kuitenkin johtanut meidät vain ekokriisin aikakaudelle, eikä menneen maailman ”viisaus” ole enää kaikilta osin käyttökelpoista.
Värrin mukaan sivistyksen lisäksi tarvitaan ekologista mielikuvitusta, eli kykyä ajatella kauas maapallomme tulevaisuuteen. Ekologiseen mielikuvitusmaailmaan voi päästä esimerkiksi taiteen äärellä. Taide luo tilan ja leikin, jossa voi kohdata ilmastosopimusten takarajojen jälkeen syntyneen sukupolven. Kuka voisikaan paremmin tietää, mitä meidän olisi kannattanut tehdä toisin, olivatko lupauksemme liian väljiä ja toimet liian hitaita? Värrin sanoin olemme jo nyt kontaktissa tähän sukupolveen – varastamalla heiltä. Pahoittelut siitä, mutta voisimmeko silti keskustella?
Mitä mukaan?
Koska Värrin mukaan uudessa ajattelussa on yhtäältä kyse vain paluusta ihmiskunnan varhaiseen luontosuhteeseen, voisi tulevan sukupolven edustajilta kysyä, ovatko he palanneet taaksepäin vai uudistaneet koko ihmisyyden? Kaikista eniten haluaisimme tietenkin kuulla lohduttavia sanoja.
Palaankin takaisin vaistomaiseen pakkausoperaationi, joka alkaa näyttäytyä metaforana tulevasta. Kun maailma muuttuu ja valintoja on tehtävä, otanko uuteen maailmaan mukaani muovisen hammasharjan? En.
Tarpeellisempaa on napata mukaan jokin toivoa ja uutta ajattelua herättävä ihmisen luomus, joka auttaa meitä muuttumaan paremmiksi olennoiksi. Kirja. Taide ja sivistys.
Värri, Veli-Matti 2018. Kasvatus ekokriisin aikakaudella
