Näen joka päivä ympärilläni paljon vallankäyttöä, stereotyyppejä ja yksinkertaistuksia. Niitä esittävät kuvat, joita jaettuun ympäristöömme ovat sijoittaneet mainostajat, journalistit, viestinnän suunnittelijat ja tiedottajat, ja joiden asetteluja ihmiset usein toistavat sosiaalisissa medioissaan. Monilukutaito, joka kattaa laajana käsitteenä nykyään myös media- ja kuvanlukutaidon, ei ole mikään erikoisominaisuus, vaan se on perusopetuksen opetussuunnitelman mukaan kaikille suomalaisille lapsille opetettavaa laaja-alaista perusosaamista.
Kuvavirran vietävänä?
Kulttuurin visualisoituminen tuntuu arjessa soljuvana kuvavirtana, joka kulkee tuhansina yksittäisinä kuvina silmiemme ohitse päivästä toiseen. Miksi jäädä pohtimaan yhtä kuvaa, kun se on jo hetkessä hävinnyt saavuttamattomiin, kulkeutunut sosiaalisen median vauhdittaman virran mukana loputtomaan kuvamereen? Siksi, että se mikä silmiemme ohitse soljuu, ei ole yhdentekevää, eikä suinkaan painu unholaan. Kuvat jäävät mieleemme, ne muokkaavat ajatuksiamme ja maailmankuvaamme jatkuvasti, tiedostamattakin.
Juuri siksi kuvavirta on syntynyt, koska se on vaikutusvaltainen. Kuvavirta kuljettaa mukanaan merkittäviä kysymyksiä vallasta, visuaalisista ja sosiaalisista järjestyksistä, todisteita ihmisten suhtautumisesta toisiinsa, unelmista, kuvitelmista ja päämääristä. Ihmiselämän tärkeimmistä asioista. Siksi sen keskelle kannattaa pysähtyä ja katsoa mistä se muodostuu. Elämmekö omien kuvallisten valintojemme keskellä, vai altistummeko vain jonkun muun tahon, kuten globaalien markkinavoimien keksimille vaikutteille? Minkälaisia kuvia tuotamme itse?
Erilaisia esittämisen tapoja
Kuvavirrasta löydän usein myös ilahduttavia oivalluksia, kokeilua ja kyseenalaistuksia. Erityisesti taide näyttäytyy harvinaisen vapaana kuvallisen ilmaisun alueena yhteiskunnassa. Samoin järjestöt ja yhdistykset ovat sellaisia yhteiskunnallisia toimijoita, jotka voivat käyttää markkinavoimista riippumatonta asemaansa toisenlaisten visuaalisten esitysten jakamiseen.
Esimerkiksi ikääntyneet kansalaiset kuvataan usein avun tarpeessa olevina, eri tavoin toimintarajoitteisina yksilöinä. Tämä näkemys ilmentää julkisen sektorin kokemusta senioreista suurien investointien kohteena ja palvelujen asiakkaina, ja kuvaston ylläpitäminen palvelee erityisesti kaupallisten toimijoiden tarvetta vaikkapa apuvälinetuotemarkkinoilla. Järjestöt ja muut riippumattomat toimijat puolestaan voivat kuvata ikääntyneet ihmiset aikaansa seuraavina, elämänviisautta täynnä olevina, moniaistisesti kokemuksellisina kansalaisina, joita voidaan esittää visuaalisesti monin eri tavoin.
Järjestöt eivät siis vain toiminnallaan osallistu sosiaalisten järjestysten luomiseen, vaan myös viestinnässä käytetyt kuvat ovat monin tavoin vaikuttavia. Yhdenkin sisällöltään hyvin harkitun ja erilaisen kuvan heittäminen kuvavirtaan on merkityksellinen teko.
