Istumme ringissä Tampereella keskellä koulutustilaa ja ihmettelemme toisiamme. Siitä onkin kulunut jo aikamoinen tovi, kun kukaan on voinut kokoontua kasvokkain keskustelemaan ja touhuamaan yhdessä. Yhteinen oleminen hakee vielä paikkaansa. Täällä ovat kaikki paikalla kehoineen ja äänineen samassa tilassa, eivät vain pieninä ruutuina läppärin näytöllä suljettujen mikrofonien takana. Mihin asetun istumaan? Miten asetun tähän ihmisten muodostamaan piiriin? Miten yhdessä asetumme tähän tilaan?
On aika pysähtyä oman hyvinvoinnin äärelle
Olemme aloittamassa järjestötoimijoiden hyvinvointikoulutusta. Koolla on pieni joukko järjestöissä toimivia työntekijöitä, vapaaehtoisia ja luottamushenkilöitä. Viimeiset puolitoista vuotta koronapandemian kourissa ovat olleet aikamoista hullunmyllyä, muutoksiin ja nopeaan reagointiin on täytynyt tottua, eikä suunnitelmia ole voinut tehdä pitkälle aikavälille. Jatkuva epävarmuus on ollut kuormittavaa, työkuviot ovat voineet muuttua radikaalisti ja taloudellinen tilanne heikentyä. Moni on istunut ruudun takana yksin vailla kannattelevia keskusteluhetkiä kollegan kanssa. Nyt viimeistään on aika tutkailla, kuinka minä olen selvinnyt tästä kaikesta, kuinka voin.
Yhdistämme työskentelyyn taidelähtöisiä menetelmiä antaaksemme muodon niille asioille, joille ei löydy sanoja.
Haluamme Kansalaisfoorumissa tukea järjestötoimijoiden hyvinvointia ja päätimme järjestää aiheen tiimoilta kehittämishankkeen. Hanke alkoi syyskuussa, kun pyöräytimme käyntiin kaksi järjestötoimijoiden hyvinvointikoulutusta, toisen Tampereella ja toisen Helsingissä. Tarkoituksenamme on tukea koulutuksilla järjestötoimijoiden tämänhetkistä hyvinvointia ja toisaalta kerätä koulutusten aikana tietoa siitä, millaista tukea jaksamiseen järjestökentällä kaivataan, millaisia ovat ne tekijät, jotka kuormittavat ja vievät voimia, mikä taas tukee jaksamista ja hyvinvointia. Näitä oppeja voimme toivottavasti hyödyntää tulevaisuudessa järjestöjen tukemisessa.
Prosessi kannattelee, kun vain uskallamme luottaa
Olemme kouluttajina ja koko ryhmänä kaikin puolin uuden äärellä. Sen lisäksi, että opettelemme taas olemaan samassa tilassa, olemme päättäneet pyrkiä mahdollisimman avoimeen prosessiin ja uudistavaan oppimiseen. Tavoitteena on tutkia käsityksiämme ihmisenä olemisesta omien kokemuksiemme, tunteittemme ja yhteisöllisen jakamisen kautta. Emme ole suunnitelleet koulutuksia alusta loppuun valmiiksi vaan heittäydymme prosessin vietäviksi ja luotamme siihen, että prosessin aikana me ohjaajat kykenemme näkemään, minne seuraavaksi kannattaisi suunnata.
Työnohjauksella pyrimme tuomaan esiin kunkin henkilökohtaisia kokemuksia ja sanoittamaan järjestötyön tekemiseen liittyviä ilmiöitä. Yhdistämme työskentelyyn taidelähtöisiä menetelmiä, joiden avulla jatkamme aiheiden työstämistä toisaalta syvemmälle toisaalta nähdäksemme laajemman kuvan, antaaksemme muodon niille asioille, joille ei löydy sanoja. Pääpaino on tekemisen prosessissa ei lopputuloksessa. Taiteellinen työskentely voi tuoda esille jotain pinnan alla väreilevää, jolle ei löydy käsitteitä ja luoda uudenlaista dialogia osallistujien välille.
Annatko arvoillesi arvoa?
Ensimmäisellä kokoontumisella lähdemme liikkeelle arvoista. Pohdimme niitä arvoja, jotka ohjaavat kunkin työskentelyä järjestössä ja vertaamme näitä henkilökohtaisen elämän arvoihin. Keskusteluissa käy ilmi, että mahdollisuudella tehdä työtään arvojensa mukaan on suuri merkitys sille, kuinka merkitykselliseltä työ tuntuu, oli sitten kyse palkkatyöstä tai vapaaehtoisuudesta.
Merkittäväksi aiheeksi nousee myös se, kuinka arvokkaaksi kukin tuntee itsensä omassa yhteisössään. Usein järjestötyö on kiinnostavaa ja tempaa tekijän mukaansa. Vaikka työn arvot olisivat kohdillaan voikin käydä niin, että oman henkilökohtaisen elämän arvot jäävät toteutumatta koska niille ei jää tarpeeksi aikaa. Järjestön velvoitteet vievät ajan tärkeiltä ihmisiltä tai muulta tärkeältä, kuten levolta ja palautumiselta. Lempeyden ja myötätunnon lisäksi hyvinvointi voi joskus vaatia oman elämän rohkeaakin tarkastelua sekä reipasta rajaamista ja karsimista.
