Oikeilla nimillä – kokemuksellisuuden voima

Pikkutyttönä minulla oli tapana kuljeksia kotikyläni hautausmaalla ja tutkia hautakiviä. En tuolloin miettinyt kuolemaa, vaan kuvittelin ennen kaikkea sitä, millaista edesmenneiden ihmisten elämä oli mahdollisesti ollut.

Ammatinvalintaan viittaavat taipumukset näyttävät antavan merkkejään varsin varhain, eri asia tietenkin, miten kukin pääsee niitä elämässään toteuttamaan. Ennen kuin kehittämäni Elämänkaarikirjoitus-malli sai alkusysäyksensä kohta 20 vuotta sitten, kävin läpi monta ”koulutusvaihetta”.

Kovaa elämänkoulua sisäoppilaitoksessa

Eräs tällainen oli nelivuotinen lukiokokemukseni sisäoppilaitoksessa, 1960-luvun lopun Porvoossa. Nunnalaksi kutsuttu, vuosikymmeniä aiemmin hyvän opinahjon maineessa ollut internaatti oli tuolloin menettänyt alkuaikojensa vision. Enää Porvoon Naisopisto & Tyttölukiossa vain haikailtiin mennyttä loistoa, niin opetuksen taso kuin oppilaskunnan vointi heittelivät koko lailla. Eriarvoinen kohtelu eli nk. pärstäkerroin oli ahkerassa käytössä.

Tämän kurimuksen keskellä muodostui kuitenkin ystäväpiiri, jonka ohjenuorana oli käsitellä talon tapahtumia ”niiden oikeilla nimillä”. Aloin pitää systemaattisesti päiväkirjaa samassa hengessä ja mustia vahakantisia vihkoja täyttyi huomattava määrä.

Nunnala-aika merkitsi minulle traumaa, jonka jälkeenpäin tunnistin asiaan liittyvästä häpeästä ja voimakkaasta sisäisestä vastustuksesta käsitellä sitä. Tämä tuli ilmi 1970/80-lukujen taitteessa, kun Hollannissa asuessani aloin työstää Nunnalan muistiinpanojani. Tässä prosessissa auttoi entinen nunna- ja peräti huonetoverini, joka oli miltei heti koulun päätyttyä muuttanut Saksaan.

Elämänkaarikirjoitus-malli syntyy

Yritys saada kustantajia kiinnostumaan noin 500 konekirjoitusliuskaa käsittäneestä materiaalista, ei onnistunut. Sen sijaan fiktio, joka purkautui sen työstämisen pohjalta, julkaistiin ja oli Finlandia-ehdokkaana vuonna 1988. Siitä alkoi kirjallisen työni fiktiovaihe. Missioni kirjojeni suhteen oli kuitenkin pohjimmiltaan se, että niiden lukijat alkaisivat prosessoida elämäänsä, jopa kirjoittaisivat siitä.

Se toteutui vasta, kun tämä vaihe oli ohi – ja olin itse täyttänyt 50 vuotta. Elämänkaarikirjoitus sai alkunsa laajeten ajan mittaan jatkoryhmiin ja ohjauskoulutukseen sekä kuvakerrontaan kuten Elämänpolku-malliin.

Vihdoin on myös internaattikokemukseni nimellä ”Nuoruuteni Nunnala – sisäoppilaitoksen salatut vuodet” tulossa julkisuuteen. Alkusyksystä ilmestyvä kirjaa ei edelleenkään ole ollut helppo työstää. Mutta siinä auttoivat puolestaan elämänkaarikirjoittajani, joiden kanssa olin vuosien mittaan opetellut etsimään vahvuuksia vaikeuksien keskeltä. Niiden kantovoima onkin koeteltua ja ne kestävät usein läpi koko elämän: ystävyys, solidaarisuus ja pyrkimys totuudellisuuteen kuten siihen, että sanoo ja kirjoittaa asioista, niin kuin on ne tuntenut ja kokenut, niiden ”oikeilla nimillä”.

Pepi Reinikaisen vetämä Elämänpolku – elämänkaarellinen kuvakurssi käynnistyy 21.9.2018 Helsingissä. Löydät kaikki Pepin kurssit koulutuskalenteristamme.

Elämänkaarikirjoitus – Enemmän elämästä -verkkosivusto

Pepi Reinikainen

Pepi Reinikainen

Pepi Reinikainen, 69v., on kirjailija ja psykoterapeutti, Elämänkaarikirjoitus-mallin kehittäjä. Hän on julkaissut useita kauno- ja tietokirjoja. Omaelämäkerrallinen "Nuoruuteni Nunnala – sisäoppilaitoksen salatut vuodet" ilmestyy tänä syksynä.

Jaa sivu:
Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInGoogle+Email to someone

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *