Digihyvinvointi on yhteinen asia

Digihyvinvointi ei tarkoita vain älypuhelimen käytön vähentämistä tai somepaastoilua, vaan se on monimutkainen tarpeiden, tyrkytysten ja toiveiden verkosto. Yksilö voi haaveilla hetken taukoa digitulvasta, mutta jo lähipiirin odotukset sanelevat monia asioita hänen puolestaan, puhumattakaan sovellusten jatkuvasta huomionhakuisuudesta. Lisäksi koko ympäröivän kulttuurin määritelmä siitä, mitä ylipäätään on hyvinvointi, toimii perustana digihyvinvoinnin tavoittelulle.  

Yhtäältä digihyvinvointi on vain trendikäs sana sille, kuinka ihminen yrittää suojella itseään pahimmalta viholliseltaan eli itseltään. Se on yksi länsimaalaisista itse aiheutetuista ongelmista, josta pääsisi eroon heittämällä laitteet kaivoon. Toisaalta on myönnettävä, että digitaaliset palvelut myös helpottavat joitain ihmiselon osa-alueita, joten niiden kanssa täytyy elää, mutta miten, on keskeisin kysymys.  

Yksin vai muiden armoilla? 

Digitaalista hyvinvointia artikkelissaan käsittelevät Gui, Fasoli ja Carradore (2017) esittävät, että yksilön tasolla digihyvinvointi on keskittymiskykyyn, oman toiminnan suunnitteluun ja metakognitiivisiin toimintoihin liittyvien taitojen yhdistelmä. Se on halua ja kykyä tarpeen tullen sulkea itsensä pois digimaailmasta. Omat luovat ja arkiset tarpeet tulisi voida hoitaa ilman digiahdistusta. Digihyvinvointitaidot ovat tietoisuutta siitä, että aivot haluavat digimaailman tarjoamaa jännitystä ja nopeita palkintoja, mutta niitä pitäisi osata vastustaa, jotta voisi säilyttää edes rippeet keskittymiskyvystään.  

Itsehillintä ei tunnetusti ole ihmisen vahvin ominaisuus. Vaaditaan siis myös ympäristön toimia. Palveluntarjoajilta tulisi saavutettavuuden lisäksi vaatia turvallisia palveluita. Lisäksi edellä mainitut taidot ovat nyky-yhteiskunnassa elävän ihmisen keskeisiä digitaitoja, ja niitä pitäisi Guin, Fasolin ja Carradoren (2017) mukaan opettaa siinä missä opetetaan laitteiden ja palveluiden käyttöä. 

Oma suunnitelma ja yhteinen vastuu 

Erityisesti ikääntyneiden saamista mukaan digimaailmaan on puolusteltu tietokoneiden käytöstä seuraavalla hyvinvoinnin lisääntymisellä sekä stressin ja yksinäisyyden lieventymisellä. Tutkimuksessa, jossa koottiin perusteluja yli 60-vuotiaiden valitsemalle tietokoneettomalle elämälle (Hakkarainen ja Hyvönen 2010), haastateltavat kuitenkin kertoivat, että ilman laitteita he kokevat olevansa vapaampia, elävänsä aktiivisemmin ja viettävänsä rikasta sosiaalista elämää. Perustelut tuntuvat kumoavan toisensa.  

Oman digihyvinvointisuunnitelman voisikin aloittaa mainittuja suunnitelmallisia ja metakognitiivisia taitojaan käyttäen, pohtimalla mikä on sinun syysi olla mukana digimaailmassa? Mihin tarkalleen ottaen esimerkiksi osallisuuden ja sosiaalisuuden kokemuksesi liittyvät, ja onko niillä mitään aitoa kytköstä digitaaliseen maailmaan? Miten ne muuttuvat, jos muutat digitoimintaasi suuntaan tai toiseen?  

Keskeisin syy digilaitteiden käyttöönottoon on tutkimusten mukaan ihmisen lähipiiri. Perheen, lastenlasten ja ystävien toivomus saada helppo sähköinen yhteys toisiinsa. Sama ryhmä on tutkimuksen mukaan tukena myös laitteettoman elämän valinneilla. Meillä kaikilla on siis vastuumme sekä omasta, että myös läheistemme digihyvinvoinnista.  

Kansalaisfoorumi kantaa kortensa kekoon järjestämällä digitaitokoulutuksia aikuisille. Tutustu toimintaan hankkeen sivulla.

Lähteet:  

Gui, M., Fasoli, M., & Carradore, R. (2017). “Digital Well-Being”. Developing a New Theoretical Tool For Media Literacy Reasearch. Italian Journal of Sosiology of Education. Artikkeli luettavissa PDF-muodossa täällä.

Hakkarainen Päivi ja Hyvönen Pirkko (2010). Tietokoneeton elämä yli 60-vuotiaan valintana: Tunteita ja perusteluja. Media & viestintä 33(2010) Artikkeli luettavissa PDF-muodossa täällä.

Raisa Laukkanen

Raisa Laukkanen

Raisa Laukkanen työskentelee Kansalaisfoorumissa mediakasvattajana ja digitaalisen oppimisen asiantuntijana. Koulutukseltaan Raisa on medianomi ja kuvataideopettaja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *