Jos nykyisessä maailmantilanteessa haluaisi edes ripauksen muuttaa tätä maailmaa ja saada toisen ihmisen hymyilemään hetkeksi tai tuntemaan, ettei ole yksin, voi vastaus löytyä runojen kirjoittamisesta.
Toukokuisessa Vaikuta runoilla -verkkotyöpajassa pohdiskelimme muun muassa kuinka runolla voi vaikuttaa lukijaan, miten runolla voi osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, onko runoissa joitain rajoituksia, millä eri julkaisutavoilla voi julkaista runojaan ja saada oman viestinsä hyvin kuuluviin. Työpajan aikana tehtiin erilaisia runoharjoituksia, joiden avulla osallistujat pystyivät kokeilemaan, kuinka runo taipuu vaikuttamisen välineeksi.
Oman näköistä runoilijuutta
Tehtävät mahdollistivat vapaavalintaisia aiheita runoille. Runoja jaettiin ryhmän kesken joko ääneen luettuna tai kirjallisesti. Työpajassa jokainen sai olla oma itsensä ja kirjoittaa omalla runoilijan äänellään, sillä ilman oman näköistä runoilijuutta ja rohkeutta omaan ääneen, on vaikea vaikuttaa runoilla lukijaan. Lukija kuulee viestisi kaikkein voimakkaimmin, kun olet itse aito oma itsesi.
Työpajan ehdottomasti parasta antia olivat osallistujien omat kokemukset runojen kirjoittamisesta ja runoilla vaikuttamisesta; kokemusten jakaminen ja ajatusten vaihto antoi varmasti jokaiselle uusia näkökulmia ja intoa myös omaan kirjoittamiseen. Kirjoittamisen ei tarvitse olla aina yksinäistä puurtamista, ja erilaiset kirjoitusharjoitukset toimivat myös hyvinä työkaluina niiden hetkien varalle, kun kirjoittamisessa iskee blokkitila päälle. Myös ohjaaja itse oppi päivän aikana uusia puolia runoilla vaikuttamisesta.
Runoni, joka ottaa kantaa ja koskettaa
Minä letitän hiukseni.
Lapsi roikottaa nukkeaan kotinsa rauniolla.
Sireeni mykistää kevään.
Minä letitän hiukseni.
Ei Batmania tai Supermiestä
vaan vihreäpaitainen surusilmäinen presidentti
ja lukuisat tuntemattomat sotilaat.
Minä letitän hiukseni.
Tulitauko on vain tyhjä sana.
Juna-asemilta lähtee vain yksi suunta.
Ja minä letitän hiukseni,
kun en muutakaan voi.
Kiedon ne pääni kruunuksi
kuin isoäitini kauan sitten kesällä Karjalassa,
kuin Taryna eilen vihkiaamunaan Kiovassa.
– Suvi Kovanen
